lauantai 29. lokakuuta 2011

Koukussa koukkuun

Monta päivää oon jo koukuttanut mattoa tai itseasiassa kahta mattoa. Kauan olen mattojen tekoa jo mielessäni suunnitellut ja vihdoin sain sen toteutettua. Ohjeena käytin Juhannusruusu-matto ohjetta, jota tosin hieman sovelsin mieleisekseni. Nyt matto kaunistaa keittiön lattiaa.


Eteisen seinä on ollut inhottavan tyhjä, mutta tänään sain siihenkin vähän ilmettä. Tosin työ on vielä pikkuisen kesken, sillä kehykset loppuivat tähän hätään. Tässä on kuitenkin kuva siitä vaikka kesken onkin.


Viime postauksessa kerroin mietelmä/ajatelmavihkosista. Niitä askarrellessa menikin useampi ilta. Tässä hieman väläyksiä vihkosista.




Lauantai-illan terveisin:
Iida

Ps: VaniljaHouse Blogissa on ihana arvonta.
Käykääpä katsastamassa.



maanantai 24. lokakuuta 2011

Yllätyksiä!

Pieniä paketteja, syksyisiä kirjeitä... On ihanaa ilahduttaa ystäviä pienillä yllätyksillä. Itsekin ilahdun valtavasti pienistä yllätyksistä postilaatikossa, joten on mukavaa siirtää sitä iloa myös muille. Näinpä siis tänään lähteekin postipojan matkaan muutama ilon tuoja (toivottavasti).



Sain eräiltä ystäviltäni lahjaksi "mietekortteja" tai miksi niitä nyt nimittäisi. Idea on mielestäni ihana ja ajattelin minäkin tehdä muutaman lahjavakkaan odottamaan sopivaa tilaisuutta annettavaksi.

(Tässä kuvassa lahjaksi saamani "vihkonen")


Sitten eräs sisustuksellinen pulma. Jokunen aika sitten tilasin alla olevat pussukan Pikku Iidan puodista, mutta en ole keksinyt niille sitä oikeaa paikkaa. Nyt kaapilla käydessäni muistin taas niiden olemassa olon. Olisko ehdotuksia, mihin näitä käyttäisin?


Terveisin: Iida



keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Sataa lunta hiljalleen

Totta se on! Täällä sataa lunta. Vaikka äkkiähän se tuosta häviää, mutta iloitsen siitä että edes hetken maa on valkean hunnun peitossa. Kovasti iloitsen onnellisista tapahtumista niin omassa kuin ystävienikin elämässä. Näin se elämä kuljettaa!


Tuolla blogimaailmassa surffaillessani löysin ihanan idean tupari viemisiksi tai ihan vaikkapa pukinkonttiin laitettavaksi. Yksinkertaisesti kaunista!


Iida

tiistai 11. lokakuuta 2011

Leivon, leivon leipäsiä!

Illan kähmeessä iski taas pakottava tarve saada leipoa leipää.
On mukavan leppoista leivottavaa ja kaiken lisäksi parempaa kuin makeat leivonnaiset.
Pyöräytettyä tuli pannuleipää, kauraleipää ja grahamruutuja.
Tässäpä ohjeet, jos joku innostuu kokeilemaan.

Pannuleipä


3dl vettä
1/2 pkt hiivaa
2dl kaurahiutaleita
n. 3/4 tl suolaa
1 rkl sokeria
1/2 dl öljyä
n. 5 ½ dl vehnäjauhoja


Pinnalle:
öljyä voiteluun
10 kirsikkatomaattia
150g juustoraastetta
ripaus yrttisuolaa


Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva joukkoon. Lisää hiutaleet, jauhot, suola, sokeri, öljy ja sekoita tasaisekti. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, ripottele pinnalle hieman jauhoja ja taputtele taikina levyksi.


Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 30min. Voitele levy öljyllä, paina levyn päälle puolitettuja kirsikkatomaatteja. Ripottele pinnalle yrttisuolaa ja juustoraastetta.


Paista 225-asteisessa uunissa 15-20min keskitasolla.



Helppo kauraleipä

2 dl kaurahiutaleita
5 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
1 pss (11 g) kuivahiivaa
3 dl vettä
1 muna

voiteluun:
0,5 dl vettä
1 rkl siirappia

Sekoita puuhaarukalla kaurahiutaleet, jauhot, suola ja kuivahiiva keskenään. Riko joukkoon muna ja lisää vielä 3 dl 42-asteista vettä. Sekoita tasaiseksi. Anna kohota liinan alla 1/2 tuntia. 

Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle, muotoile pyöreäksi. Ripottele pinnalle hieman jauhoja ja kohota vielä puolisen tuntia. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 30-35 minuuttia. Voitele kuuma leipä vesi-siirappiseoksella ja paista vielä viitisen minuuttia. Anna leivän jäähtyä ilman liinaa, niin saat leipään rapean kuoren.


sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Pala syksyä

Eilen tein lenkin syksyiseen metsikköön, mukanani pussi ja tuhansia ajatuksia.
Kyykin pyllypystyssä metsässä ja kiskoin, revin ja poimin. Mukaan lähti niin kanervaa, puolukkaa, sammalta kuin suopursujakin ja kaikkea mahdollista niiden seassa. Kyllä tuo syksyinen luonto vain tuoksuu niin mahtavalle.



Työpaikaltani olen haalinut kasapäin purnukoita ja niitä sitten päällystellyt. Tässäpä muutama näytille. Onpa mukava saada tavarat järjestykseen ja vielä nätisti.



Elämää ja unelmia blogissa Pikku Iida arpoo. Kyseessä en kuitenkaan ole minä vaan Pikku Iida :)

Lämpöisiä ja kynttilöiden täyteisiä syysiltoja ja miks ei myös aamuja
Iida

torstai 6. lokakuuta 2011

Home sweet home

Tervetuloa meille!


Tikapuut löysin autiosta talosta. I like!!!!

Ensimmäinen

Vihdoin päätin tämän blogini aloittaa. Pitkään se on ollut jo suunnittelu/esivalmistelu asteella, mutta nyt tuumasta toimeen ja tässä sitä nyt ollaan.

Kerronpa ensin teille mitä blogini tulee toivon mukaan pitämään sisällään.
Rakastan siis käsillä tekemistä, askartelua niin suurempaa kuin pienempää. Joskus entisöin huonekaluja (omien taitojeni mukaan) ja joskus taas tyydyn näpertämään kortteja.
Rakastan valkoista ja beigeä sisustuksessa. Kaikki maalais/romuromantiikka on lähellä sydäntäni. Usein se on vain niin, että maallinen mammona ei riitä kaikkeen siihen mitä haluaisi. Vaikkakin mitään kuuta taivaalta en havittelekaan. Enemmän arvostan kaunista, ainutlaatuista käsin tehtyä kuin huippu desingia. Sillä se mikä on tehty ajatuksella ja rakkaudella on merkkiä tai nimeä arvokkaampaa.

Näihin tunnelmiin: Iida